Liekki on astutettu 16.1.2021 ja 18.1.2021 Robilla. Astutus sujui hyvin molemmilla kerroilla. Alla esittelyt vanhemmista.

Liekki, Von Schneeland Joiviri

Liekki on 6-vuotias bc narttu. Liekki on luonteeltaan avoin ja sosiaalinen ja rakastaa kaikkia vieraita ihmisiä ensi hetkestä. Koirien kanssa Liekki tulee yleensä hyvin juttuun ja reagoi vasta voimakkaasti provosoituna. Pyrkii välttämään konflikteja. Liekki rakastaa juosta kovaa ja se on paras leikki, jonka hän tietää. Liekin perheeseen on tullut lapsi Liekin ollessa 1 vuotias. Lapsia kohtaan ei ole koskaan esiintynyt mitään negatiivista käytöstä. Ei vahdi, eikä käytä silmää tai paimenna. Leikkii lasten kanssa mielellään, mutta halutessaan levätä, pystyy tekemään sen lasten riehuessa vieressä.

Agilityssa Liekki pyrkii 10 oppilaan tavoin tekemään kaiken oikein. Lajina se on Liekille henki ja elämä. Lelu ja namit toimivat palkkana, lähinnä palkkautuu kuitenkin tekemisestä. Liekille liikkuminen on ollut vaivatonta ja rentoa. Työmoraalia Liekiltä löytyy sen verran, että aina kun töitä tehdään, niin ne tehdään täysillä, muulloin otetaan rennommin. Sillä ei ole ollut lievää venähdystä isompia urheiluvammoja aikuisiällä. Pentuna lisäksi varpaan venähdys sen jäätyä häkin pinnojen väliin jumiin.

Liekki on esiintynyt paljon Espoon Eläinfysioterapian fysiikkatreenivideoilla. Kuvauksissa Liekki on iloinen ja tekee pyydetyt tehtävät mielellään ja toimistolle tullessaan menee jo itse kuvaushuoneeseen odottamaan töiden alkua, oltiin töihin menossa tahi ei.

Paimentamassa Liekki on käynyt muutamia kertoja ja saanut tällöin kehuja tarkoituksenmukaisesta toiminnasta, rohkeudesta mennä lampaiden lähelle, mutta reiluudesta lampaita kohtaan.

Tokon pohjia on tehty nuorempana, myös tätä Liekki on suorittanut pedantisti. Paimennus ja toko jääneet agilityyn keskittymisen jälkeen.

Liekiltä on leikattu suolistotukos 2018. Tämä aiheutui Liekin stressattua lauman toisen koiran vakavaa sairastumista, mikä johti päiväpeiton palan syömiseen. Leikkauksessa tapahtui pieni komplikaatio, joka korjattiin 2019.

Liekki on terveystutkittu ja geenitestattu. Lonkat A/B, kyynärät 0/0, polvet 0/0, olat ja selkä terve sekä silmätarkastus on hyväksytty.

Liekki löytyy jalostustietokannasta osoitteesta https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI47950/14&R=297

Rob, Pen-Y-Borough Rob

Rob on tuontikoira Iso-Britanniasta. Nykyään Rob asuu keski-Saksassa, jossa hän työskentelee lammastilalla paimenkoirana. Maatilalla on hyvin monenlaisia eläimiä ja työkoiriakin kymmenkunta. Rob on hyvin ystävällinen koira, niin ihmisiä kuin muitakin eläimiä kohtaan. Rob on lyhytkarvainen, mutta periyttänyt myös pidempää turkkia aiemmin. Rob on varsin kuuliainen paimennustyössään. Robilla on ennestään kolme pentuetta Saksassa ja yksi Sveitsissä.

Robin sukutaulu

Kiinnostuitko?

Liekkiä on mahdollista tavata ulkona pk-seudulla ennen pentujen syntymistä ja mikäli haluat lisää tietoa Liekistä tai Robista tai heidän sukulaisistaan, niin otathan meihin yhteyttä sähköpostitse info@liikuttavan.fi